Quantcast
Channel: millamainen
Viewing all 131 articles
Browse latest View live

Apua, akne iski 30-vuotiaalle!

$
0
0
Voi raskaus-, imetys- ja tiesmitkähormonit, minkä teitte mulle!

Kyllä kuule kirpaisee, että täytin juuri 30 vuotta, minkä kunniaksi ihoni päätti ilmeisesti aloittaa ikäkriisin ja taantua teinin tasolle. Ihoni on nyt huonompana kuin koskaanikinämilloinkaan. Jotenkin sitä nuorempana ajatteli, että: "Jes, teini-ikä on ohi, joten näpyt jää historiaan!".




Niinpä niin, sitten tuli raskaus ja imetys


En tosin voi tietää varmasti ovatko raskauden ja imetyksen jälkeiset hormonit sekoittaneet ihoni. Syytän kuitenkin niitä, koska ruokavaliossani ei ole ollut muutosta. Juon vähintään kolme litraa vettä päivässä. En myöskään usko, että ihonhoitotuotteeni olisivat saaneet ihoni näin villiksi. Olen käyttänyt kaikenlaisia tuotteita välillä vaihdellen, enkä ole huomannut yhteyttä niihin. Nämä on niin mysteerisiä juttuja! 

Tuossa yllä on lähikuva mun kasvojeni vasemmasta puoliskosta tällä hetkellä. Kyllä se on myönnettävä, että kuvan julkaiseminen kirpaisee vähän. Ihan kuin epäpuhtaassa ihossa olisi muka jotain hävettävää. Harvemmin sitä kuitenkaan julkaisee kuvia itsestään täysin ilman meikkiä, hiukset likaisina sojottaen ja kotimekossa istuen. Siinä nyt kuitenkin loistaa mun vasen poskeni kaikessa komeudessaan. Se on jostain syystä huomattavasti pahemmassa kunnossa kuin oikea. En tiedä miksi, koska en edes nuku tuolla kyljellä! Ihan kummallista...

Vaikka posken näpyt ovat melko pieniä kooltaan, on joukossa välillä todella kipeitä yksilöitä.  Olen myös ihmetellyt sitä, miten mulle on yhtäkkiä ilmestynyt ihohuokoset! Siis mulla on aina ennen ollut tosi huomaamattomat ihohuokoset. Toisin on nyt! Ärsyttävintä kuitenkin on tuo, miten näppylät loistavat kirkkaanpunaisina. Kun muutenkin harmittaa se, miten epätasaisen sävyinen ja helposti punertava iho mulla on, voitte vaan kuvitella fiilikseni nyt. Mulla ois pisamiakin, mutta ei niitä tuolta väriräjähdyksestä edes erota! 



Huono iho = huono itsetunto


En tiedä, voinko sanoa kärsiväni aknesta tai aikuisiän aknesta. En yhtään tiedä, minkälaiset kriteerit diagnooseille pitäisi täyttyä. Sen kuitenkin tiedän, että mun ihoni voi huonommin kuin koskaan. Mulle tämä ainakin tuntuu aknelta!

Kuulostaa ehkä turhamaiselta, mutta kyllä mua suoraan sanoen v*tuttaa, että näin vanhana joutuu taistelemaan ihonsa kanssa! Valehtelisin, jos sanoisin, ettei finninen ihoni vaikuttaisi itsetuntooni ja fiilikseen itsestäni. 

Oon huomannut, että olen meikannut pienemmällä kynnyksellä. Oon kotipäivinäkin laittanut näpyille peitevoidetta tai koko kasvoille BB-voidetta ihonsävyä tasoittamaan. Oon huomannut, että oloni on tosi epämukava, jos käväisenkin ulkona ilman meikkiä. Oon myös huomannut ajattelevani julkisilla paikoilla, että tuijottavatko ihmiset mun näppylöitäni. On päiviä, jolloin tiedostan ihoni epäpuhtaudet lähes koko ajan. Muutaman kerran on tehnyt mieli purskahtaa itkuun meidän hississä sen armottoman valaistuksen takia. Siellä nimittäin erottuu joka ikinen pienenpienikin näppy. 

Samaan aikaan edellä kuvailemieni fiilisten kanssa, en kuitenkaan ole kokenut tarvetta peittää näppylöitäni. Olen laittanut ohuehkon meikkivoiteeni, mutten ole taputellut erikseen peitevoidetta. Olen antanut näppyjeni loistaa meikin alta. Olen myös osannut ajatella optimistisesti, että ehkä tämä on vain tilapäistä, ehkä ihoni palautuu entiselleen itsestään ihan kohta. 

Päivä päivältä olen enemmän sinut itseni kanssa. Ainakin suurimman osan päivästä. ;) Olen ulkoillut meikittä ja jättänyt meikkaamatta kotipäivinä. Peilikuvani ei edelleenkään ole toivomani, mutta ehkä vielä joku päivä taas! Tärkeintä kuitenkin on, että osaan suhtautua ihoni muutokseen neutraalimmin ja hyväksyvämmin. 



Miten olen hoitanut ihoani?


Mä ostin Tanjan suosittelemana tässä postauksessa näkyvät ACO:n Spotless Deep Cleansing Daily Face Wash -putsarin sekä rasvattoman kasvovoiteen, Apobasen, jota oon käyttänyt päivävoiteena. Mä tykkään tuosta putsarista älyttömästi! Vaikka se on vaahtoa, se ei kuivata mun ihoa. Käytettyäni sitä muutaman viikon, mun poskieni näpyt nousivat pintaan - aiemmin ne olivat siis lähinnä punaisia läiskiä. Olen huomannut myös, että finnien päältä kuoriutuu säännöllisesti ihokerros pois. Uskon siis, että tämä ACO:n putsari kuivattaa näppyjä tehokkaasti! Apobasestakaan mulla ei ole huonoa sanottavaa; se imeytyy nopeasti ja pitää meikkivoiteen hyvin paikoillaan.  

Olen käyttänyt parin kuukauden ajan Himalajan suolasaippuaa ihoni hoitoon. Törmäsin siihen legendaarisessa Saara Sarvaksen blogissa. Suolan pitäisi puhdistaa, desinfioida, sitoa kosteutta sekä ravita ja parantaa ihon yleisvointia. Olen yllättynyt siitä, että suolan poispesemisen jälkeen ihoni on todella pehmeä! Ihon sävykin tuntuu olevan aamuisin tavallista tasaisempi. Sitä en osaa sanoa, että onko suolasaippualla merkittävää osaa epäpuhtauksien kuivumisessa tai niiden parantamisessa muuten. Kaiken järjen mukaan sen desinfioivan ominaisuuden pitäisi ainakin rauhoittaa tulehdusta. Joka tapauksessa, aion kuitenkin jatkaa suolasaippuan käyttämistä, koska koen, ettei siitä ainakaan haittaa ole. 


Mikä sulla on auttanut akneen?


Oon pohtinut viime aikoina, että koskahan mulla olisi syytä hakea apua ihotautilääkäriltä. Oletko sä hakenut apua akneen ihotautilääkäriltä? Kuinka pienellä kynnyksellä menit ja saitko apua? Mä jotenkin ajattelen, ettei vielä olisi aihetta, koska eihän tää nyt niin paha ole kuin voisi olla. Ajattelen varmaan samalla tavalla siihen asti, kunnes mun koko kasvoni ovat yhtä finniä. :D

Kuulisin myös mielelläni muita vinkkejä tai tuotesuosituksia epäpuhtaan ihon hoitamiseen. Kaikenlaista olen ehtinyt jo googletella, mutta tuskin olen kaikkea tietoa onnistunut löytämään.  Laita siis supervinkkisi jakoon! :) 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Tällainen olen bloggaajana

$
0
0
Mä olen viime aikoina onnistunut tavoittamaan aika paljon enemmän kävijöitä kuin viime vuoden puolella, mikä on aivan mahtavaa! Musta tuntuu ihanalta, että niin monia kiinnostaa mun ajatukset, kirjoitukset ja meidän elämä. ♡ Haluankin kiittää juuri sinua siitä, että palaat lukemaan tekstejäni kerta toisensa jälkeen. Se merkitsee minulle enemmän kuin tiedätkään. Kiitos, että olet! 

Mama Linan Liinan innoittamana, vastasin kysymyksiini blogiini liittyen. Miksi juuri Millamainen? Mistä inspiroidun? Mitä vinkkejä antaisin aloittelevalle bloggaajalle? Näihin kysymyksiin ja moneen muuhun saat vastauksen tästä postauksesta. 


Historiaa


Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
Aloitin blogin kirjoittamisen kesäkuussa 2011, joten parin viikon päästä blogini täyttää seitsemän vuotta! Ihka ensimmäinen postaukseni on julkaistu 23.6.2011. 

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 
Olin jo jonkun aikaa lukenut blogeja. Silloin tuntui, että kaipasin itsekin kanavaa, jonne voisin jakaa kuvia asuistani ja tyylistäni sekä kirjoitella elämästäni ja kauneusjutuistani. Blogini olikin alkuaikoinaan pääasiallisesti tyylipäiväkirjani. Ensimmäisiä asukuvia katsellessa ei ehkä uskoisi, että tyylini ja pukeutumiseni on ollut minulle intohimo joskus. :D

Mikä on tarina blogisi nimen takana?
Blogini nimeäminen oli oikeastaan todella helppoa, koska Millamainen tuntui heti oikealta. Mä pidin nimittäin jo blogini alkuhetkistä lähtien tärkeänä olla oma aito itseni täällä blogissani - enhän mä osaa olla mitään muutakaan! Blogini olisi siis millamainen eli minun näköiseni. Millamainen nimenä on nerokas myös siinä, ettei se poissulje postausaiheita. Saan kirjoittaa kaikesta itseäni kiinnostavasta ja itselleni tärkeästä ilman tiukkoja raameja. 


Millamainen nyt 


Kuvaile blogiasi. 
Mielestäni tämä lause kuvailee blogiani lyhyesti ja ytimekkäästi: "Millamainen on arjen makuinen, avoin ja äitiydestä rehellisesti puhuva, hyvän mielen blogi tyylitwistillä." Vai kuvailisitko sinä blogiani eri tavalla?

Mistä saat inspiraation postauksiisi?
Hmm, mistä milloinkin! Yleensä postausideat tulevat mieleeni ihan arkisissa tilanteissa tai avautuessani Nikelle jostakin asiasta. Toisinaan toimii ihan sekin, että istun vain alas miettimään postausaiheita. Harvemmin inspiroidun kuitenkaan muiden blogiteksteistä! 

Kuinka usein päivität blogiasi?
Haluaisin taas päästä joka toinen päivä -tahtiin, joka harmillisesti katkesi, kun uuvuin Niken poikkeuksellisesta työrytmistä. Se on kuitenkin tavoitteeni taas!

Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
Kirjoitan useimmiten postaukset sen jälkeen, kun Noel menee yöunille. Kuvat olen napannut päivänvalossa, mutta niiden muokkaaminenkin jää iltaan. Mä olenkin tällainen yökukkuja, joka näpyttelee konetta yömyöhään, jotta saan postaukset aamuksi ajastettua. (Tälläkin hetkellä kello on jo 00.02.) 

Kumman valitset: kuvat vai teksti?
En osaisi valita jompaakumpaa, koska en koe olevani kirjoittaja, enkä myöskään valokuvaaja. Molemmat hyvässä tasapainossa siis! Musta hyvät, laadukkaat ja aiheeseen sopivat kuvat viimeistelevät postauksen. 


Bloggaaminen 

Bloggaatko avoimesti eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi?
En mä sitä mitenkään ainakaan salaile! :D Luulen, että lähes kaikki läheiseni kyllä tietävät mun blogistani. 

Kuinka usein teet jotain blogisi eteen, kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
Tavoitteeni on tehdä edes jotain päivittäin. Silloin, kun onnistun postaamaan joka toinen päivä, valmistelen aina iltaisin postauksia. Samalla vastaan kommentteihin, teen somejakoja ja laitan kalenteriin tulevia postauksia. Haluaisin oppia siihen, että nappaisin kameran käteen joka päivä ja ottaisin kuvia aktiivisesti. Välillä on hankala keksiä postauksiin sopivaa kuvitusta, koska kuvaan materiaalia ehkä vain kerran viikossa. Tässä on ehdottomasti tsempattava!

Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
Mulla on luonnoksissa lähinnä postausotsikoita, joista ehkä muutamassa on ranskalaisilla viivoilla sisältöideoita. Oon siis enemmän ehkä sellaista tyyppiä, joka tekee postauksen valmiiksi yhdeltä istumalta. 

Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa eli vastaatko mielelläsi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
Ehdottomasti! Miltä muka tuntuisi kirjottaa blogia tai päivittää somea, jos ei ikinä saisi kommentteja? Ei miltään! Silloin sitä viruisi omassa yksinäisyydessään, eikä bloggaaminen olisi läheskään yhtä palkitsevaa. 

Nimeä kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
/ Oma juttu /  Äitiys imee mukanaan, joten on ehdottoman tärkeää, että on omia juttuja ja harrastuksia. 
/ Onnistumisen kokemukset /  Kun jokin postaus kerää paljon kommentteja blogin puolella tai Facebookissa, tulee onnistunut olo! 
/ Vuorovaikutus  / Tuntuu ihanalta, jos onnistuu omalla tekstillään saamaan aikaan hyvän keskustelun! Parasta on, jos joku samaistuu postaukseeni tai kokee saaneensa siitä tsemppiä ja vertaistukea. Monet uudet ystävät ja kaverit, joihin olen bloggaamisen kautta tutustunut, ovat ehdottomasti parhaimpien asioiden joukossa myös!

Entä kolme huonointa?
/ Aika ei riitä /  Bloggaaminen vie todella paljon aikaa. Mulla menee varmaan keskimäärin neljä-viisi tuntia, että saan postauksen ulos. Siihen neljään tuntiin lasken mukaan valokuvaamisen, kuvien muokkaamisen sekä tekstin kirjoittamisen ja editoimisen. Haluaisin siis blogata aktiivisemmin ja olla somessa näkyvämmin esillä, mutten kertakaikkisesti ehdi! 
/ Facebookin valittajat /  Mua ärsyttää suunnattomasti se, että jos blogipostauksen jakaa Facebookissa johonkin ryhmään, tulee siihen yleensä aina kommentteja "klikkihuoraamisesta". En ymmärrä kenelle se on ongelma, koska ei sitä linkkiä ole pakko avata, jos blogit ei ole oma juttu! Ymmärrän toki sen, että huonosti tehdyt keskustelunaloitukset, jotka pakottavat klikkaamaan postauksen auki, saattavat ärsyttää joitakin, mutta itse ainakin pyrin kirjoittamaan aloitukset niin, ettei postausta tarvitse lukea osallistuakseen keskusteluun. Lisäksi, kuvittelevatko nämä ihmiset, että pyhä henki tuo lukijoita blogeihin? Voin kertoa, ettei sellaista pyhää henkeä ole. Bloggaajan pitää tuoda itseään esille, jos haluaa tavoittaa uusia lukijoita. 
/ Tilastokeskeisyys /  Mä ajoittain ajaudun tuijottamaan liikaa kävijämääriäni. Se luo välillä vääränlaista painetta. Siis sellaista "Äh, kaikilla muilla on varmasti paremmat luvut kuin mulla. Oon ihan huono!". Toisaalta taas, on mullakin tietty kuukausitavoite, jonka saavuttamiseen pyrin. Tämä on kuitenkin sellainen positiivinen paine, joka puskee eteenpäin!

Hyödytkö blogistasi taloudellisesti? Saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?
Hyödyn blogistani juurikin niin, että saan aina silloin tällöin joitakin tuotteita kotiin postausta tai näkyvyyttä vastaan. Musta on mahtavaa, että välillä saa palkkaa kaikesta tästä työstä, jota blogini eteen teen! Kirjoitan muuten blogiini ainoastaan sellaisista tuotteista tai palveluista, joita oikeasti voin koko sydämestäni suositella. 


Tulevaisuus


Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?
Ehdottomasti! Mielestäni olen kehittynyt tosi paljon sen jälkeen, kun heinäkuussa 2016 aloin taas bloggaamaan aktiivisemmin. Toivon koko ajan kehittäväni itseäni bloggaajana! Haluaisin muun muassa oppia aktiivisemmaksi valokuvaajaksi. Haluaisin saada taas joka toinen päivä postattua. 

Olen pohtinut, pitäisikö mun rajata blogiani jotenkin tiiviimmäksi aihepiireiltään. Olen nimittäin seuraillut tilastoja, joiden mukaan esimerkiksi tyyliaiheiset postaukset eivät vedä yhtä paljon lukijoita kuin pohtivat äitiyteen/vanhemmuuteen liittyvät postaukset. Arkisia postauksia myös aina toivotaan, mutta ne eivät juurikaan kerää kommentteja tai suuria lukijavirtoja. Mitä sä ajattelet tästä; kiinnostavatko tyyli- ja arkipostaukset? Minkälaisia tekstejä luet mieluiten?

Mä toivoisin, että blogini kasvaisi lähitulevaisuudessa. Kuten aiemminkin olen tänne kirjoittanut, olisi mahtavaa saada blogin kautta pientä tienestiä kotiäitiyden tueksi. Nyt varsinkin, kun näyttää siltä, että joudun syksystä alkaen tehdä luokanopettajan sijaisuuksia taas. Tiedän kuitenkin, että on tosi paljon myös tuurista kiinni, että juuri oma blogi nousee suosituksi. Saa siis nähdä, miten käy! :P 


Vinkkini aloittelevalle bloggaajalle

Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
Ensimmäisinä huomioni kiinnittyy ulkoasuun. Sellainen blogi, jossa on esimerkiksi Bloggerin valmisasetuksilla tehty kovin värikäs pohja, ei iske muhun, joten hyvin nopeasti poistun blogista. Tykkään siististä, simppelistä ulkoasusta, jossa valokuvat ovat pääosassa. Hyvälaatuiset kuvat onkin ehdottoman tärkeitä! Jos blogin ulkoasun kokonaisuus miellyttää silmääni, alan selailemaan postauksia tarkemmin. Lemppari postauksiani ovat kosmetiikkavinkkaukset, tyylipostaukset sekä arkiset jutut. 

Listaa kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle.
/ Panosta ulkoasuun, oikeakielisyyteen ja laadukkaisiin kuviin. /  Kun ulkoasu on silmää miellyttävä, selkeä ja kuvat koukuttavia, ei postauksia voi olla sivuuttamatta. Oikeakielisyys antaa ammattimaisen kuvan sekä helpottaa lukemista.
/ Ole aito. /  Sen nimittäin haistaa jo kaukaa, jos ei ole aito. Kirjoita aiheista, jotka ovat omaa sydäntäsi lähellä. Tuo esiin myös se, ettei elämä aina ole kiiltokuvaa. 
/ Kommentoi ja ole aktiivinen. /  Tärkeää on tuoda itseään esille. Kommentoi muiden blogeja ja Instagram-kuvia sekä osallistu keskusteluihin somessa. Ole rohkea ja jaa postauksesi somessa. Kuten jo kirjoitin, pyhä henki ei tuo lukijoita blogiisi. Se vaatii työtä!







Muistatko, kuinka pitkään olet seurannut blogiani? 
Onko joku postaus jäänyt erityisesti mieleesi? 
Minkälaisia kirjoituksia kaipaisit lisää? 

Kiitos, kun kommentoit! :)

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Pakohuoneesta baariin - Blogiverkoston kesäbileet

$
0
0
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Kuten kirjoitinkin edelliseen postaukseeni, yksi parhaista jutuista bloggaamisessa on kaikki ne uudet, ennen kaikkea samanhenkiset, kaverit, joihin olen saanut tutustua. Bloggaaminen on loppujen lopuksi aika yksinäistä hommaa, koska sitä tehdään pääosin tietokoneella kököttäen. Siksipä onkin aivan erityisen ihanaa, kun aina silloin tällöin joku meistä Kaksplussan verkostolaisista aktivoituu ja järjestää meille kekkerit! Viime lauantaina koitti meidän kaikkien innolla odottama päivä, kun vihdoin päästiin taas juhlimaan äitibloggaaja-porukalla. 

Kuva: Inka / Lapsen askelin





Ilta käyntiin pakohuoneella


Lauantaina kokoonnuttiin GAME OVER Escape Roomsin tiloissa Vallilassa. He tarjosivat meille kokoushuoneensa käyttöön koko illaksi sekä vapaavalintaisen pakohuoneen. Mulle jäi fiilis, että kaikki meistä odotti pakohuoneeseen pääsyä jännittyneinä! Mua itseänikin jännitti todella paljon, vaikka olen kerran aiemminkin käynyt pakohuoneessa ja selviytynyt sieltä jopa ajoissa ulos. Extra-jännitys johtui varmasti siitä, että Game Overin pakohuoneista moni on kauhuteemainen tai muuten tosi jännittävän kuuloinen! Sieltä löytyy mm. SAW -kauhuelokuvien teemainen pakohuone. Sinne en ois kyllä itse uskaltanut! :D

Meidän kuuden hengen ryhmämme pääsi kulkemaan Viiltäjä-Jackin jalanjäljissä. Alkuun pääseminen oli aika hankalaa, mutta tykkäsin huoneesta muuten. Sen sijaan, että siellä olisi lätkitty tarvittavat osaset jonnekin vaan, oli huone sisustettu kokonaisuudessaan teemaan sopivalla tavalla. Parasta oli, että huoneessa ratkaistavat tehtävät vaativat oivaltamista, eivätkä esimerkiksi hyvää matikkapäätä! Tehtävät olivat myös monipuolisia, eivätkä toistaneet samaa kaavaa. Suosittelen siis lämpimästi Viiltäjä-Jack huonetta!

Me tarvittiin jonkun verran vihjeitä, jotta päästiin etenemään pelin aikana. Loppuvaiheessa oltiin jo ihan varmoja, ettei ehditä ajoissa huoneesta pois, koska jumitettiin ikuisuudelta tuntuva aika yhden lukon kanssa. Ihme ja kumma, päästiin kuin päästiinkin ulos! Me ei kukaan tajuttu kysyä, että kuinka paljon aikaa jäi, mutta veikkaan, että enintään pari minuuttia. Pääasia, että kuitenkin päästiin ulos, vaikka tiukoille menikin!


Kuva: Inka / Lapsen askelin

 

Juomia, herkkuja ja esittelyjä


Loppuilta saatiin nautiskella ihania juomia, ruissipsejä ja -nachoja sekä karkkia. Juomista mun lemppari oli Nokian Panimon Big Apple -siideri sekä Most Wantedin Pinot Grigio tölkissä.   Tilattiinpas me muuten pizzaakin isolla porukalla, koska ei jaksettu lähteä ravintolaan syömään! 

MamaLinan Liina oli yksi juhlien järjestäjistä. Hän esitteli meille kotimaisen Fiini Naturally -artesaani luonnonkosmetiikkamerkin ja muutamia sen tuotteita. Me saatiin testiin mm. pyykkietikkaa, joka on luonnollisempi vaihtoehto huuhteluaineella. Olen parin kuukauden sisällä innostunut luonnonkosmetiikasta ja luonnonmukaisemmista pesu- ja puhdistusainevaihtoehdoista, joten aion ehdottomasti kokeilla pyykkietikkaa seuraavalla lakanapyykillä. 

Pop&Co  tuli esittelemään meille kevät-/kesämallistoaan sekä muutamia syksyn uutuuksia, jotka olivat jo ehtineet valmistua. Merkki saattaa olla teille tuttu esimerkiksi niistä tosi söpöistä jäätelökuosisista legginseistä, joita on ainakin mun silmääni osunut useasti Instagramin puolella. Mä odotan jo innolla, että syysmallisto julkaistaan, koska tällä kertaa sieltä löytyy myös pojille vaatteita! Muutama pojille suunnattu vaate oli jo ehtinyt valmistua esittelyyn, ja täytyy sanoa, että niiden harmaa-musta värimaailma ainakin iski muhun täysillä! Innolla odotan. 

Juhlien järjestäjät olivat hankkineet meille aivan älyttömän upeat ja runsaat goodie bagit! Mä meinasin pyörtyä, kun näin kaikki nuo Lushin ihanuudet! Lushilla on aivan mahtava konsepti; kaikki kosmetiikka on muun muassa käsin tehtyä, tuoretta ja eläinkokeetonta. Monet tuotteista on kiinteässä muodossa (esim. shampoo ja kasvojen pesuaineet), koska Lushin keskeinen tavoite on vähentää muovia. Mun sisäinen, ehkä vähän myöhäisherännyt, ekoilija on siis todella fiiliksissään päästessään testailemaan tuotteita käytännössä. Kiinnostaa todella tietää, että voidaanko noin hienoilla arvoilla saavuttaa yhtä hyvät tulokset kuin "peruskosmetiikalla". 

Goodie bagien lisäksi oli muutama arvonta, joista pääpalkintona oli upea Aarni Woodin puinen rannekello. Valitettavasti arpaonni ei kuitenkaan suosinut mua, nyyh! Jos olet lahjaideaa vailla, suosittelen kurkkaamaan Aarni Woodin verkkokauppaan. Kaikki kellot on valmistettu eettisesti kestävästä puumateriaalista kotimaisuutta suosien. Kello toimitetaan upeassa puisessa rasiassa, joten kokonaisuus on todella kaunis ja vaikuttava. 



"Mä en oo koskaan..."


...somettanut, said no blogger ever. Jos johonkin voi luottaa niin siihen, että kun bloggaajat kokoontuvat, some laulaa! Mua huvitti katsoessani ottamiani kuvia, kun aina jollain (yleensä useammallakin) on puhelin kädessä. Se on muuten ihan parasta, kun kukaan ei kerrankin ihmettele, kettuile tai katso pahalla, jos näplää puhelinta tai kuvaa vaikka instastorya. :D 

Loppuilta sujui "Mä en oo koskaan" -juomapeliä pelaten ja yhdessä hengaillen. Olipa muuten hauska päästä tutustumaan ihan kunnolla tuon pelin kautta kanssabloggaajiin! (Tähän tarttis sen silmänsä peittävän apinan. :D) Jotkut ehkä joutuivat paljastamaan itsestään enemmän kuin tahtoivat ja ottamaan huikkia aika tiukkaan tahtiin, mutta se kuuluu pelin henkeen. ;) 

Hiukan ennen puoltayötä siirryttiin pienemmällä porukalla baariin. Mä en ole tainnut käydä baarissa kertaakaan Noelin syntymän jälkeen, jos keikkojen katsomista ei lasketa. Olin kyllä niin epämukavuusalueelleni. Totesin vaan itsekseni, etteivät baarit taida olla enää mua varten. Joko musta on tullut liian vanha tai vain entistäkin mukavuudenhaluisempi. :D Sen myönnän, että oli IHANAA päästä tanssimaan! Toki kotona tanssiminen Noelin kanssa on myös ihanaa, mutta kyllä tyttöjen kesken baarissa tanssiminen on aika vapauttavaa ja hauskaa. 




Kiitos ihanat naiset kivasta illasta - erityisiso kiitos teille järjestäjille! Meille kaikille teki varmasti hyvää päästä tuulettumaan porukalla. :) On ilo saada blogata teidän kanssa samassa porukassa. ♡ Seuraavia kemuja odotellessa! Kukahan silloin rohkaistuu järjestäjäksi?! :D

Ja iso kiitos kaikille yhteistyötahoille! Meistä jokainen on varmasti sormet syyhyten jo testailemassa tuotteita. ;) 

7 x 7 kuvaa - Paljon onnea Millamainen!

$
0
0
Wuhuu, paljon onnea Millamainen! Ja onnittelut mulle tietty myös, koska olen jo seitsemän vuoden ajan täyttänyt blogini sivuja! Hyvä minä!

Vaikea uskoa, että siitä on tasan seitsemän vuotta, kun ensimmäisen kerran julkaisin postauksen. On sanomattakin selvää, että seitsemässä vuodessa tapahtuu todella paljon. Jännittävä ajatus, että lähes kaikki merkityksellinen (ehkä myös vähemmän merkityksellinen) on taltioitu tänne Millamaisen sivuille. Täältä löytyy tyylipäiväkirja, matkani luokanopettajaksi, avoero, uusi rakkaus, raskaus ja esikoispoikani syntymä ja ensimmäinen vuosi. Toivottavasti edessäni on vielä monta bloggausvuotta! 

Vanhojen aikojen kunniaksi kokosin seitsemän kuvaa - yhden jokaiselta vuodelta - joista jokainen pitää sisällään seitsemän kuvaa. Seitsemän vuoden kunniaksi, jos et vielä hogannut! ;) 

Minkä Millan sinä muistat? 

2011-2012
2012-2013

2013-2014

2014-2015

2015-2016

2016-2017

2017-2018
Jos täällä on joku, joka tunnistaa kaikkien kollaasien Millan, huuda HEP! Mun täytyy tunnustaa, etten mä tunnista itseäni noista aivan ensimmäisten vuosien kuvista. Silloin olin niiiiiiin erilainen, mutta kuitenkin samanlainen. 

Pohjustin muuten tänään koittanutta blogisynttäriä jo reilu viikko sitten, kun kokosin postaukseen ajatuksiani bloggaamisesta sekä historiaa siitä miten, miksi ja millaiseksi Millamainen on kuluneiden vuosien aikana muodostunut. Jännä nähdä, millaiseksi blogini tulee tulevien vuosien aikana muodostumaan. Kaksikymppisen elämä on kuitenkin aika erilaista verrattuna nelikymppisen elämään. Who knows, ehkä mä vielä nelikymppisenäkin bloggaan! 

Kiitos näistä seitsemästä vuodesta! Kiitos siitä, että olet siellä! 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Äiti, joka pakotettiin omaan aikaan

$
0
0
Oma aika. Ai mitä se on? No, minäpä kerron.

Omalla ajalla tarkoitetaan niitä sellaisia maagisia hetkiä, joista me äidit kuullaan puhuttavan ainoastaan urbaanilegendoissa. Niitä sellaisia hetkiä, jolloin saa keskittyä vain itseensä ja toteuttaa itseään juuri niin kuin tahtoo. Sellaisia hetkiä, jolloin kukaan ei roiku lahkeessa tai huuda "Äitiiiii!".

Ai oot kuullut joskus puhuttavan niistä? :D Ehkä vielä muistatkin hämärästi, miltä tuollaiset omat hetket tuntuivat ennen äidiksi tulemista? Niin, ne ovat jääneet aika vähälle vanhemmaksi tulemisen jälkeen.

Mutta tiedätkö mitä? Se ei välttämättä haittaa! Joillekin oman ajan puute ei ole ongelma. Mä esimerkiksi olen sellainen kotihiiri, että viihdyn parhaiten kotona. Useimmiten tuntuu siltä, etten edes kaipaisi omaa aikaa kodin ulkopuolella! Mulle riittää se muutama tunti yhteistä aikaa Niken kanssa sen jälkeen, kun Noel on mennyt yöunille. Olenko outo? Ehkä.



 

Kun äiti pakotettiin omaan aikaan


Haluan kertoa sulle tarinan.

Oli huhtikuinen lauantai. Olin juuri muutamaa päivää aikaisemmin täyttänyt  30 vuotta. Nikke oli jo paria viikkoa aikaisemmin sanonut, että tämä kyseinen lauantai piti varata vapaaksi. Kun olin yrittänyt saada selville, mitä silloin olisi luvassa, sain vihjeeksi, että jotakin puolentoista tunnin päässä kotoa koko perheen kesken. Asia selvä. Valmistauduin siis tuona lauantaina pakkaamalla Noelin hoitolaukun valmiiksi päiväretkeä varten sekä tarkistamalla, että meillä on kaikki muu tärkeä mukana.  

Lähdettiin aikaisin aamulla ajamaan lähi-Prismaan eväsostoksille. Pian Nikke kuitenkin vakavoitui. Huomasin, että häntä jännitti sanoa jotakin. "Milla, tota semmonen juttu, että... Noel menee koko päiväksi hoitoon. Äiti odottaa Noelia meidän parkkipaikalla. Me lähdetään Tallinnaan." 

Mä käännyin kauhuissani Niken puoleen ja aloin vollottamaan. Siis oikeasti vollottamaan. Olin surullinen! Surullinen siitä, että en saisikaan viettää mun etukäteen fiilistelemää päivää rakkaimpieni kanssa. Mulla tuli surullinen olo siitä, että Noel jää kaiken kivan ulkopuolelle. Miksei hän muka voisi tulla meidän mukaan?  

Vollotin koko matkan kotiin. Vollotin Niken äidille. Kun siirryin takapenkille istumaan päästäessäni Niken äidin etupenkille, vollotin vielä enemmän. Yritin kuitenkin tsempata ja jutella Noelille ilman, että hän näkisi suruni. En halunnut, että Noelille tulee hätä mun takiani. 

Mä olin Nikelle niin vihainen. Kun jätettiin Noel mummansa kanssa autolle, vollotin lisää ja sanoin Nikelle, että: "Mä oon niin vihainen sulle. En mä halua viettää päivää sun kanssa kahdestaan." Nikke yritti lohduttaa sanoen, että kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu. Ja minä itkin.   

Kun päästiin terminaaliin, bongasin yhden parhaista ystävistäni avopuolisonsa kanssa. He lähtivät hymyillen kävelemään mua kohti, ja silloin tajusin, ettei me taidetakaan mennä Niken kanssa kahdestaan Tallinnaan. Pian lisää ystäviäni alkoi ilmestymään eri suunnista, joten itkin lisää, mutta tällä kertaa onnesta. Kun näin pikkusiskoni, veljeni ja hänen puolisonsa, itkin vielä vähän lisää, jos mahdollista. Mä olin niin otettu, että he kaikki olivat lähteneet juhlistamaan minua. Ehkä muistatkin, etteivät ystävyyssuhteet ole mulle itsestäänselvyys

Kippisteltiin laivalla, hengailtiin yhdessä, käytiin syömässä hyvässä intialaisessa ravintolassa Tallinnan vanhassa kaupungissa ja paluumatkalla kippisteltiin vähän lisää. Ei kuitenkaan liikaa, koska odotin jo kovasti Noelin näkemistä taas. 

Sataman parkkialueella odottikin tyytyväinen poika mumman sylissä. Voi sitä hymyä, joka poikamme kasvoille tuli, kun hän meidät huomasi. Minä ja Nikke hymyiltiin varmasti ihan yhtä isosti - vähintäänkin. 

Mulla oli niin ihana ja hauska päivä! Tuntui mahtavalta viettää ystävieni kanssa aikaa ilman lasta. Koska kyllähän sä tiedät, että kun olet ystäväsi kanssa ja lapsesi on mukana, ei siinä ikinä pysty täysin keskittymään siihen tilanteeseen ja ystävään. Eniten ehkä nautinkin siis juurikin siitä, että sain täysillä elää siinä hetkessä ystävieni kanssa. Sain olla Milla.



Kun mies oli oikeassa


Kaikesta itkusta huolimatta, tällä äidillä oli ihan älyttömän ihana päivä. Vaikka minä en koekaan tarvitsevani omaa aikaa kodin ulkopuolella, on hienoa, että joku pitää silti puoliani. On mahtavaa, että mulla on Nikke, joka välillä - huom. välillä - tietää paremmin kuin mä itse.

Joudun siis pyörtämään sanani. Mä väitän, että jokainen vanhempi tarvitsee silloin tällöin omaa aikaa kodin ulkopuolella. Tiedostan toki, ettei se valitettavasti ole kaikille mahdollista, mutta toivoisin, että olisi! Me ollaan siitä onnekkaita, että meillä on mahtava tukiverkosta, josta aina löytyy joku hoitaja pojallemme.

Tähän liittyen väitän myös, että jokaisen vanhemman tekee hyvää mennä  välillä epämukavuusalueelle ja jättää lapsi/lapset hoitoon. Se ei ole mullekaan helppoa, kuten ehkä tarinani perusteella arvasit, mutta tuon huhtikuisen lauantain perusteella voin sanoa, että kyllä kannatti!  Noel pärjäsi hyvin mummansa kanssa ja mulla oli älyttömän ihana päivä ystävieni kanssa. Sain niin paljon virtaa tuon päivän jälkeen! Sen avulla jaksoi pitkään.

Tekee todellakin hyvää olla välillä ihan vain Milla.

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Äitikirja -haaste - Tällainen äiti olen

$
0
0
Me kaikki äidit ollaan erilaisia. Me ei aina ymmärretä toisiamme, mutta meitä kaikkia yhdistää äitiys ja rakkaus jälkikasvuamme kohtaan. Me eletään omaa arkeamme, joka on just meidän ja meidän perheen näköistä. Me koetaan äitiys eri tavoin, joten luonnollisesti ajatellaan siitä myös eri tavalla. Joku toinen on kotiäiti henkeen ja vereen, kun taas joku toinen halajaa töihin heti sen ollessa mahdollista. 

Juuri kaikkien noiden ylle luettelemieni seikkojen takia, mun oli tartuttava Äitikirja-haasteeseen, jonka laittoi aluilleen Tehtävänimikkeenä Laura -blogin Laura. Ois ihan mahtavaa, jos säkin innostuisit vastaamaan vaikka vain muutamaan kysymykseen! Lukisin mielelläni, millainen äiti siellä ruudun toisella puolella on ja miten juuri sinä koet äitiyden. 


 Ä I T I K I R J A - H A A S T E 

Lapsia minulla on...
Yksi puolitoistavuotias poika

Tämän ikäisenä tulin ensimmäistä kertaa äidiksi:
28-vuotiaana

Kun sain tietää olevani raskaana, tällaisia tunteita se minussa herätti:
Epäuskoa, paniikkia, suuria onnentunteita ja iloa. (Lue lisää: Se maaginen plussa - päivä, jona kaikki muuttui)

Kuvaile synnytystä kolmella sanalla. 
Jännittävä, maailmani mullistava (Lue lisää: Synnytyskertomus / Suunniteltu sektio)

Parasta äitiydessä on...
Tää on niin paha kysymys, koska äitiydessä on niin paljon kaikkea ihanaa! Ehkä kaikista parasta on se, miten tärkeä sitä on omalle pikkuihmiselleen. Myös se järjettömän suuri ja ainutlaatuinen rakkaus omaa lasta kohtaan on ihan paras juttu! Sitä ei voi kuvailla, sen tietää vasta, kun itse tulee äidiksi.  

Pahinta äitiydessä on... 
Se, kun pitää tsempata lapsen takia, vaikkei aina jaksaisi. Joskus tekisi mieli nukkua pitkään tai vain maata sohvalla...

Must have -tavara, joka helpottaa äitiyttä: 
Mun on kyllä pakko sanoa (Lauran tavoin) kännykkä; sen avulla saa karata omaan hetkeen helposti ja nopeasti, pidettyä yhteyttä tärkeisiin ystäviin ja ihmisiin, siihen saa ladattua kaikenlaisia näppäriä sovelluksia, kuten kauppalistan, ja sen avulla avunsaaminen, esimerkiksi hätätilanteessa tai kovassa nälässä, on lähellä.

Must have -tavara vauvavuodelle: 
Kerron kaksi: ehdottomasti unipesä sekä Swaddle Up -kapalo! (Lue lisää: Hyviksi todetut vauvatarvikehankinnat 0-6kk)

Paras arkiruoka: 
Kaikki, mitä Nikke tekee! :D Nikke on meidän perheen kokki. Mäkin osaan kokata, mutten tykkää siitä yhtään...

Olen hyvä äiti, koska: 
Olen rakastava, hellä, luotettava ja turvallinen. Osaan ottaa rennosti, enkä stressaa. Hassuttelen ja pelleilen Noelin kanssa paljon, mutta osaan myös tilanteen vaatiessa olla tiukka. Kannustan ja kehun. Tärkeimpänä: rakastan ja hyväksyn lapseni sellaisena kuin hän on. (Lue lisää: Lapseni saa rakastaa ketä itse tahtoo) 

Parasta lapsiperheen arjessa: 
Kaikki ihanat yhteiset hetket perheen kesken, jolloin meillä kaikilla on hauskaa ja nautitaan yhdessäolosta! Ne sellaiset hetket, joita muistelee hymyssä suin illalla ennen nukkumaan menemistä. 



Pahinta lapsiperheen arjessa:
Se jäääääätävä sotku päivän päätteeksi, vaikka kuinka yrittää päivän mittaan ylläpitää siisteyttä.

Äitiydessä minut yllätti positiivisesti:
Se, että mä olen pärjännyt hyvin; lapseni on kasvanut ja kehittynyt hyvin ja vaikuttaa onnelliselta ja tyytyväiseltä. :D Muistan, kun lähdettiin synnäriltä kotiin, miten mua pelotti, että pärjätäänkö me Niken kanssa. Tuntui tosi pelottavalta lähteä kotiin sieltä ammattilaisten hoivista. Sanoinkin Nikelle, että "Noinko ne vaan antaa meidän lähteä kotiin?" :D

Minun vinkkini äideille: 
ARMOLLISUUS. Armollisuus itseäsi ja muita (äitejä) kohtaan. Se on super tärkeää! Aina ei tarvitse jaksaa, ja on enemmän kuin OK pyytää silloin apua. Ikinä et voi myöskään tietää, mitä toisen elämässä oikeasti tapahtuu, joten ole armollinen äläkä tuomitse. (Lue lisää: Armollisuus - muista se!)

Minun mottoni arjessa: 
Arki ei ole suorittamista. Priorisoi tärkeät jutut, tee toissijaiset sitten, kun jaksat. 

Kun lapsi menee illalla nukkumaan, minä:
Syön iltapalaa, laitan Netflixistä ohjelman päälle, nappaan tietokoneen syliini ja alan tekemään blogihommia.


Millainen äiti sä olet? Miten sinä vastaisit kysymyksiin? 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Nyt se päivä koitti: ensimmäiset julkiset itkupotkuraivarit

$
0
0
Eilen koitti se kauan odotettu päivä. Päivä, josta me kaikki vanhemmat ollaan kuultu monta erilaista kauhutarinaa, joita kuunnellessa iho on mennyt kananlihalle ja pieni hikikarpalo noussut otsalle. Vaikka se päivä on etukäteen pelottanut ja jännittänyt, on ollut satavarmaa, että se on vielä meillä kaikilla edessä. 

Ai mistä mä puhun? Se selviää sulle kohta. Ensin vähän taustoitan tapahtumaa. ;)

Kuin Pipsa Possu konsanaan


Ehkä muistatkin instastoryistani, että torstai-iltana tehtiin pieni retki meidän lähiuimarannalle. Ensin nautittiin eväitä piknik-viltillämme ja kippisteltiin lihapasteijoilla. Noel nautti taas täysin rinnoin piknikistä! Ei ihmekään, jos miettii, minkälainen kulinaristi hän on...

Eväshetken jälkeen oli aika viedä Noel ensi kertaa kokeilemaan, miltä hiekkarannan hiekka ja raikas vesi tuntuu varpaissa. Meillä ei siis ollut Noelille minkäänlaista uima-asua tai edes uimavaippaa, koska en ajatellut ensimmäisellä kerralla olevan tarvetta sellaiselle. Noel on aika arka kokeilemaan uusia juttuja ja vaatii melkein aina rohkaisua. Ajateltiin siis, että hän lähinnä kastaisi varpaat veteen ja siinä se. 

Nooo, sanomattakin selvää, että oltiin väärässä. Samantien, kun hänen pienet varpaansa peittyivät veteen, hän alkoi tömistelemään vedessä kuin Pipsa Possu konsanaan, hänen silmänsä syttyivät innosta ja hänen suunsa vääntyi maailman suurimpaan hymyyn. Noel oli aivan onnessaan. 

Pian meidän poika oli rantavedessä nakupellenä tömistelemässä innoissaan ja kahmimassa vedenpohjasta hiekkaa tutkivin käsin. Kun tuli kotiinlähdön aika, arvaatkin ehkä mitä kävi. 



Lapsen ensimmäinen julkinen melt down a.k.a. itkupotkuraivarit


Niistä mä puhun.

Voi, kyllä! Me oltiin viime torstaina just ne vanhemmat, joiden taapero huutaa keuhkonsa pihalle, itkee vuolaasti ja rimpuilee viimeistä päivää sylissä julkisella paikalla, koska ei halunnut lähteä uimarannalta pois. Noel on kovin rauhallinen luonteeltaan ja usein harmin sattuessa onkin todella helposti harhautettavissa. Tällä kertaa ei toiminut mikään. Ei yhtään mikään! 

Ei siis auttanut kuin kantaa tuo ihana rimpuileva päivänsäteemme koko uimarannan läpi ja kestää kaikki ne katseet, joita suuntaamme tuli. Kyllä se kieltämättä vähän kirpaisi, kun päitä nousi hiekalta samaa tahtia kuin me edettiin rannan läpi. Onneksi olin niin kiireinen pojan kanssa, etten ehtinyt sen tarkemmin katsoa, minkälaisia katseita ihmiset heittivät suuntaamme. Toivon, että ne olivat empaattisia, sellaisia "Been there, done that" -katseita. Sellaisen mä itse ainakin heittäisin vastaavassa tilanteessa olevan perheen suuntaan - vaikka en aiemmin ollutkaan itkupotkuraivareita kokenut. Tiedän vain, että kuka tahansa ihminen hankalassa/vaikeassa tilanteessa ollessaan tarvitsee sympaattisia ja tsemppaavia sanoja, katseita ja hymyjä.

Mulle on kyllä toisaalta ihan sama, vaikka joku katsoisi pahalla. Tuollaisessa tilanteessa jokainen vanhempi tekee varmasti parhaansa! Siksi en ymmärrä yhtään niitä vihaisia, toruvia ja painostavia katseita tai jopa sanoja, joita olen useasti kuullut itkupotkuraivareiden vallassa olevan lapsen  vanhempien saaneen. Siinä on taas yksi esimerkki siitä, miten meidän yhteiskunnassa empaattisuus ja myötätunto tuntuvat olevan katoava luonnonvara. Me tunnumme tuomitsevan ennemmin kuin yrittäisimme ymmärtää. 

Näin selviät itkupotkuraivareista


Se on selvä, että vastaavia ja vielä pahempia melt down -kohtauksia on meillä vielä edessä. Mä vannon myös sen, etten aio häpeillä niitä. Ne ovat osa lapsen kehitystä ja kasvuprosessia, joten täysin luonnollisia. Mitä niitä siis häpeilemään! Tässäkin pätee sanontani: se on niiden häpeä, joita se ärsyttää.


Me aiotaan olla just niitä vanhempia, jotka ei anna periksi, vaikka lapsi kuinka haluaisi jotakin ja huutaisi keuhkonsa pihalla maassa raivoten. Omat vanhempani ovat huudattaneet lattialla itkupotkuraivareista kärsivää pikkuveljeäni keskellä lelukaupan lattiaa, koska eivät halunneet antaa periksi hänelle sen suurimman legopaketin ostamisen suhteen. Koska mitä siitä seuraa, kun antaa periksi? Lapsi oppii, että itkupotkuraivarit vetämällä hän saa tahtonsa läpi. Kerran joku mummeli oli kuulemma sanonut äidilleni, että "Anna nyt sille lapselle, mitä hän tahtoo!", mutta äitini pysyi tiukkana. Hyvä äiti ja isi!

Tyhmä sanoa näin itsestäänselvästä asiasta, mutta vaatii rohkeutta ja luonnetta sietää sitä huutavaa lasta ja pysyä tiukasti omassa päätöksessä. Niin ei mun mielestä pitäisi olla! Kanssaihmisiltä tulevan negatiivisen paineen sijaan, pitäisi jokaista vanhempaa taputtaa olkapäälle ja todeta: "Hyvin sä vedät! Oon susta ylpeä!". 

Kun itkupotkuraivarit yllättävät, muista nämä:
  1. Tee parhaasi lapsen rauhoittamiseksi.
  2. Älä anna periksi, pidä sanasi ja pysy päätöksessäsi.
  3. Ole tilanteessa ylpeänä ja pää pystyssä. Älä anna ympärilläsi olevien ihmisten katseiden painostaa, sillä itkupotkuraivarit ovat täysin normaali asia ja osa lapsesi kasvua ja kehitystä.
  4. Jos seuraat tilannetta sivusta, lähetä muutama lempeä, empaattinen ja tsemppaava katse ja hymy vanhempien suuntaan sekä telepaattinen yläfemma. Me kaikki ollaan oltu siinä tilanteessa. 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Mitä kesästä jäi mieleen?

$
0
0
Moi elokuu ja ihanan raikas syksyn tuntu! Tulitpa nopeammin kuin osasinkaan aavistaa. Ja heipat blogilomalle!

Syksy on ollut mulle aina tosi inspiroivaa aikaa ja sihen liittyy fiilis uudelleen aloittamisesta. Varmaan siksi alkaa taas tuntumaan tosi kivalta avata blogin sivut ja antaa näppäimistön laulaa. 

Heinäkuussa julkaisin vain yhden postauksen. Sen jälkeen ei bloggaaminen käväissyt mielessänikään kuin ehkä muutaman päivän välein. Unohdin melkein tyystin blogini sekä lähes kokonaan myös muut sometilini. Välillä tunsin siitä morkkista, mutta tiedätkö mitä? Tauko teki oikeasti tosi hyvää! 


No, mitäs kaikkea me ollaan kesän aikana touhuiltu?


Me ollaan ulkoiltu ja käyty retkillä. Ollaan käyty eri leikkipuistoissa leikkimässä. Uusittiin myös viime kesän retki Haltialan tilalle. Katso, mikä pieni pirpana Noel oli viime kesänä! En ehkä kestä. Tänä kesänä Noel nautti selvästi enemmän eläimistä, mutta kaikista ykkönen taisi olla alueella oleva leikkipiha! 

Me ollaan kärsitty kuumasta ilmasta. :D Ollaan kaikki niin hikipäitä, että kesän kuumuus tuntui lähinnä vain ahdistavalta. Kukaan meistä ei oikein nukkunutkaan ennen kuin siirrettiin sänky olohuoneeseen. Parvekkeen oven raollaan pitäminen viilensi edes vähän meidän unia. 

Me käytiin mökillä Niken isovanhempien luona Imatralla. Harmillisesti meidän ajankohdalle osui viileämpiä, harmaampia ja ukkosen täyttämiä päiviä, mutta kyllä vaan silti oli rentouttavaa lillutella varpaita rantavedessä. Mä uskaltauduin ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen uimaankin. Tai no, "uskaltauduin". Vesi oli +25 asteista, joten ei siinä juurikaan uskallusta vaadittu. ;) 




Me ollaan oltu ihan liian laiskoja ruoanlaittajia, joten ollaan turvauduttu take awayhin tai muuhun helppoon... Mutta oikeasti, kuka siinä kuumuudessa edes jaksoi tehdä ruokaa? Ei me ainakaan.

Noel ja minä oltiin yökylässä mun kotikotona muutama yö sillä aikaa, kun Nikke oli Lapissa kavereidensa kanssa. Koska rakas lapsukaiseni on koko kesän herännyt viimeistään seitsemältä, me lähdettiin joka aamu aamiaisen jälkeen leikkipuistoon, jotta muut saivat nukkua rauhassa. Eräänä aamuna kävi niinkin ennenkuulumattomasti, että me oltiin ENSIMMÄISET koko leikkipuistossa. Aikamoinen saavutus multa, joka ei yleensä pääse edes ovesta ulos ennen iltapäivää. 

Leikkimiseen liittyen; Noel on alkanut kesän aikana leikkimään muiden lasten kanssa! Olen huomannut suuren muutoksen siinä, miten Noel ottaa muihin lapsiin kontaktia ja muut lapset häneen. Sitä on ollut niiiiiiin ihana seurata. Kiinnostaisiko sua muuten lukea postaus siitä, minkälainen vauhtihirmu meidän 1v9kk -ikäinen poikamme tällä hetkellä on?


Mitä kesästä jäi päällimmäisenä mieleen?


Veikkaan, että vastaukseni kysymykseen on sama kuin monella muullakin suomalaisella: KUUMUUS. En muista, milloin viimeksi olisi ollut oikeasti kesä. Siis sellainen samanlainen kuin omassa lapsuudessani. Tuntuu, että silloin oli poikkeuksellisempaa, että kesä oli säiden puolesta huono. Nykyään huono kesä tuntuu nimittäin olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Noelin ihanat leikit muiden lasten kanssa on ehdottomasti myös kärkikahinoissa! Oman lapsen kehittymistä on upeaa seurata - varsinkin, kun kyseessä on näin valtavan suuri harppaus. Mä oon toki ollut taustalla mukana Noelin leikkiessä isompien lasten kanssa, mutta olen vain lähinnä sydänsilmin seurannut hänen touhujaan ja pidätellyt kyyneleitä sille, miten ihanasti isommat lapset hänet huomioivat. 



Syksyn tuulet


Kuten jo sanoin: mä otan syksyn vastaan avoimin sylin! Sen raikkaan ilman, tunnelmalliset pimenevät illat ja sateen kasteleman luonnon. Syksy on mun suosikki vuodenaikani. Joten bring it on

Meillä on jo muutaman kuukauden ollut yksi asumiseemme liittyvä kuvio vireillä. Jännitetään ja toivotaan kovasti, että se saataisiin vihdoin syksyn aikana päätökseen ja että ratkaisu olisi meille mieluinen. Enempää en vielä uskalla paljastaa, koska mukana on niin monta muuttujaa. Lupaan kuitenkin kertoa täällä heti, jos asia ratkeaa eduksemme. Pidä meille siis peukkuja! 

Muuten elämä jatkuu samalla radalla kuin ennen kesää! Niken loma loppuu sunnuntaina, joten hän palaa töihin. Mä olen edelleen Noelin kanssa kotona, eikä töihin paluustani ole vielä tietoa. Olen yrittänyt keksiä jotain kivaa arkitekemistä meille, mutta lähileikkipuiston taaperoaamun lisäksi, en ole keksinyt vielä mitään... Ehtiihän tässä! :D 

Nyt mä alan suunnittelemaan tulevia postauksia. Muutama kiva idea jo on, mutta jos sulla on jokin postaustoive, arvostaisin kovasti, jos jakaisit sen mulle. :) Bloggaamisessa ehdottomasti parasta on vuorovaikutus, joten kirjoitan mielelläni juuri sua kiinnostavista aiheista. 

Palaillaan taas! 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Inspiraatiota etsimässä - Lastenhuoneen sisustaminen

$
0
0
edellisessä postauksessani paljastinkin, että meillä on keväästä lähtien ollut vireillä asuntokuvio, joka edelleen on valitettavasti kesken. Nyt on kuitenkin alkanut näyttämään edes sen verran hyvältä, että ollaan jo uskallettu varovasti haaveilla uuden asunnon sisustamisesta. Eniten harmaita hiuksia aiheuttaa lastenhuoneen sisustaminen, koska nykyisessä kaksiossamme Noelilla ei ole omaa huonetta. Nukumme kaikki kolme samassa makuuhuoneessa ja Noelin lelut ja leikit ovat olohuoneessa. 

Meillä ei siis ole ennestään mitään "tarvikkeita" lasteenhuoneen sisustamiseksi. Jopa Noelin sänky pitäisi uusia, sillä hän nukkuu edelleen pinnasängyssä, josta tosin olemme ottaneet laidan pois. Aloitamme siis lastenhuoneen sisustamisen täysin tyhjästä. Mikä onkaan paras paikka inspiraation etsimiseen? No, Pinterest tietysti!


Lastenhuoneen värimaailma


Jos mä olisin sisustanut Noelille huoneen puoli vuotta sitten, olisi siitä tullut sellainen aika usein esimerkiksi Instagramissa vastaantuleva, harmaa-musta-valkoinen-keltainen huone. Sellainen tosi moderni ja vähän jopa kliininen.

Kesän aikana kuitenkin innostuin väreistä! Tai ehkä väri-innostus alkoi jo keväällä tämän ihanan maton myötä.  Joka tapauksessa uskon, että aistit syttyneen värirakkauteni alla olevasta kollaasista. Mä nimittäin rakastuin tuohon värimaailmaan! Ja mun onnekseni Nikke myös. 

Kaikki kuvat löytyvät täältä.

Tuollainen petrooli/tumma turkoosi on ollut aina mun mieleeni. Jotenkin en vain ajatellut sen edes olevan vaihtoehto lastenhuoneeseen, sillä tosi usein lastenhuoneissa on käytetty kirkkaita perusvärejä  tällaisten tummien murrettujen sijaan (Vaaleanpunainen on tietysti ilmiselvä poikkeus :D)

Nyt näyttää vahvasti siltä, että Noelin huoneeseen tulee konjakinruskeaa, sinapinkeltaista, petroolin sinistä ja muita ihania murrettuja sävyjä. Ne tosin ehkä hieman riitelevät pojan lakanoiden kanssa, koska ne on ostettu sellainen harmaa-musta-valkoinen-keltainen huone mielessä. Se on onneksi pieni murhe, enkä oikeastaan ole edes niin tarkka. :D

Nyt täytyy pitää silmät auki kirppiksillä ja kaupoilla, jos sattuisi löytymään tähän värimaailmaan istuvia juttuja meidän tarpeisiin!

 Minkälainen värimaailma sinun lapsesi/lastesi huoneissa on? 


Pienen huoneen sisustaminen


Jos pääsemme muuttamaan tähän meillä mielessä olevaan asuntoon, ovat kaikki pienen huoneen sisustamiseen liittyvät säilytys- ja "käytännöllisyysvinkit" tervetulleita! Siinä asunnossa makuuhuoneet ovat nimittäin aika pieniä.

Kaikki kuvat löytyvät täältä

Me ollaan jo mietitty, että sängynaluslaatikot ovat ihan ehdoton juttu lelujen säilyttämistä varten. Sen avulla säästäisi lattiatilaa ja lelut olisivat helposti lapsen itsensä saatavilla. Tuollainen junaratarakennelma olisi upea, mutta veikkaan, että itse tyydymme pelkkiin säilytyslokeroihin.

Kenellekään mun Instagramin storyja seuraavalle ei ole varmastikaan jäänyt epäselväksi, millä leluilla Noel tällä hetkellä leikkii.... Autoilla. Mikään muu ei kiinnosta yhtä paljon kuin autot! Pojallamme on vähän isompien autojen lisäksi jo varmaan viisitoista tuollaista pikkuautoa, jotka ovat päivittäin leikeissä mukana. Tuollainen magneettilista olisikin hauska tapa säilyttää pikkuautoja; ne olisivat helposti saatavilla leikkeihin!

Noelilla on myös paljon kirjoja, joista ainakin osan haluaisin saada esille yllä olevan esimerkkikuvan tavalla. Jonkinlainen tauluhyllykokonaisuus olisi nimittäin aika hauska kirjojen säilyttämistä varten! Värikkäät kirjojen kannet kävisivät tauluista. Toisaalta taas tuollainen ratkaisu ei ehkä ole kaikkein fiksuin ja käytännöllisin ratkaisu, koska lapsi ei itse yltäisi niihin.

 Minkälaisia vinkkejä sulla on pienen lastenhuoneen sisustamiseen? Mikä on teillä paras säilytys-/"käytännöllisyysvinkki"? 


Leikkikeittiö


Ihan pakollinen juttu uuteen kotiin muuttaessa, oli se sitten tämä toivomamme koti tai joku muu, on leikkikeittiö! Noel rakastaa auttaa leipomisessa ja seuraa mielellään ruoanlaittopuuhia. Hän oli aivan liekeissään löytäessään meidän kattilakaapista pienen paistinpannun ja kattilan. Keittiöleikit alkoivat heti! Siitä siis lähti idea siihen, että muuttaessamme, on leikkikeittiö ihan must-juttu.

Kaikki kuvat löytyvät täältä.

Mainitsinkin jo, että makuuhuoneet ovat aika pieniä, joten olen alkanut pohtimaan, että olisikohan leikkikeittiönurkkaukselle tilaa muualla asunnossa. Voisi olla hauskaa, jos sen saisi sijoitettua keittiön läheisyyteen, jolloin Noel voisi samalla kokkailla omassa keittiössään, kun me touhuttaisiin keittiössä.

 Osaisitko vinkata, mistä löytyisi mahdollisimman oikean näköisiä kattiloita ja pannuja tai muita hauskoja sisusteita? Missä leikkikeittiö teillä sijaitsee? 


Pidähän peukkuja, että asuntohaaveemme toteutuu! Ollaan jo aika malttamattomia tuloksen suhteen... Olisi aivan mahtavaa päästä sisustamaan isompaa, meidän perheelle sopivampaa kotia. Onneksi, tää haaveileminen ja suunnittelu on odotellessa ihanaa! ;)


- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

#maaliskuiset2019

$
0
0
Vihdoin ja viimein uskallan sanoa sen ääneen. Ehkä jo arvasitkin sen otsikosta...

MEILLE TULEE VAUVA! Ja sehän tietysti tarkoittaa, että meidän ihanasta esikoisestamme tulee:




Mä olen palanut innosta kertoa  tämän ihanan uutisen koko maailmalle! Jos kaikki menee hyvin, meille syntyy maaliskuun lopulla toinen lapsi. Toisaalta jännittää asettaa itsensä näin haavoittuvaiseksi ja kertoa jotain näin suurta, koska mitä tahansa voi tapahtua. Vaikka nyt ollaan jo "varmoilla päivillä", ei se silti ole lupaus siitä, että saamme terveen vauvan syliimme maaliskuussa. 

Päätin kuitenkin heivata pelkoni nurkkaan ja nauttia tästä raskaudesta kaikin mahdollisin tavoin - siihen kuuluu se, että haluan jakaa ilomme ja onnemme just sun kanssa! Vaikka toisaalta raskaudesta nauttiminen on kyllä tähän mennessä ollut aika vaikeaa mun olotilojen vuoksi. :D Uskon kuitenkin, että on turha jossitella ja etukäteen voivotella, koska mun mielestäni pitää elää hetkessä ja nauttia! Ennen kaikkea luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, koska mitään muuta ei oikeastaan voi edes tehdä.

Tällä hetkellä on käynnissä 13. raskausviikko. Viime perjantaina kävin ensimmäisessä ultrassa ystäväni kanssa, koska Nikke ei töidensä takia päässyt. Oli taas sanoinkuvaamattoman ihanaa kuulla vauvan sydämensyke ja nähdä, miten pikkutyyppi liikkui ja ponnisteli kohdussani. Toisaalta oli tosi hassua nähdä vauvan liikkuvan, koska en itse vielä liikkeitä tunne. Ajatus siitä, että joku pikkutyyppi elää kroppani sisällä niin, etten tiedosta sitä, tuntuu hassulta, koska takana on jo yksi raskaus, jossa vauvan potkut ja muut liikkeet tulivat tutuiksi. Tuntuu, että kaikki on muutenkin nyt eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla

Ai niin, tärkein unohtui: vauvalla on kaikki hyvin! Äidilläkin toivottavasti kohta! :P Isi on onnellinen ja tuleva isoveli osoittelee seinällä olevaa ultrakuvaa ihmetellen monta kertaa päivässä. Äidin masu on kyllä jo saanut paijauksia, joiden uskon vain lisääntyvän, mitä enemmän Noelin ymmärrys asiaa kohtaan kasvaa. 

Raskausaiheisia postauksia on varmasti tulossa. Olisiko sulla joku kysymys tai toiveaihe? Muutama idea jo löytyy, joten täytyy vain toivoa, että mun oloni sallisi pian säännöllisemmän bloggaamisen. ;) Jos sua muuten kiinnostaa, miten Noelin odotus sujui, tsekkaa blogin oikeasta sivusta asiasanalistalta "raskausaika". Sinne tulee päivittymään kaikki tämänkin pikkutyypin odotukseen liittyvät postaukset. Olipa muuten hauska lukea koonti ensimmäisestä kolmanneksesta ja verrata sitä tämänhetkiseen! 

Sellainen ilouutinen tällä kertaa, palaillaan taas! 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Parasta just nyt on kohta kaksivuotias poikamme!

$
0
0
Viikko sitten paljastin, että meidän Noelista tulee maaliskuussa isoveli, jos kaikki menee hyvin. Sen kunniaksi ajattelin kertoa, että minkälainen tyyppi meidän perheen tuleva isoveli on. Sulla ehkä onkin jo aika hyvä käsitys hänen luonteestaan ja touhuistaan, jos olet seurannut mun Instagramin storyja tai lukenut toukokuisen postaukseni Noelin kuulumisista.




Arkajalka, mutta samaan aikaan vauhtihirmu


Noel on edelleen ollut aivan älyttömän hyväntuulinen, sopeutuvainen ja tyytyväinen lapsi. Toivon, että se on piirre, joka ei koskaan katoa. Nyt uutena, tai ainakin voimistuneena, piirteenä on tullut ujous. Noel herätti laivalla ollessamme huvittuneisuutta, kun saadessaan haluamansa huomion aikuisilta, pudistikin päätään torjuvasti kulmat kurtussa. :D Kukaan ei onneksi siitä pahastunut, vaan kaikki tuntuivat suhtautuvan poikamme reaktioon huumorilla. 

Tuollainen arkuus ei ole tosiaankaan uusi piirre, sillä musta Noel on aina ollut temperamentiltaan vähän sellainen arka ja tarkkailijaluonne. Hän ei ole koskaan ollut sellainen flirttaileva vauva, vaan suhtautunut varauksella tuntemattomiin. Tunnistan itseäni hänessä siinä, että hän on sellainen hitaasti syttyvä, eikä koskaan lähde suoraa päätä juoksemaan minnekään. Hän ensin tarkkailee ja sitten vasta rohkaistuu. Sen huomasi hyvin, kun oltiin katsomassa laivalla kahtena iltana Kikattavan Kakkiaisen showta; ensimmäisenä iltana hän tuijotti silmiään räpäyttämättä koko puolituntisen shown älyttömän keskittyneesti, mutta toisena iltana intoutui matkimaan tanssiliikkeitä sylissäni sekä taputtamaan jokaisen kappaleen jälkeen. 

Arkuus tuntuu kuitenkin merkittävästi vähentyneen liikkumisen suhteen! Noel juoksee sohvalla ilosta kiljuen ja sitten hyppää pyllyllensä (Ei kuitenkaan onneksi sohvalta alas! :D). Hän rakastaa liukumäkiä ja huutaa niistä hymyssä suin laskiessaan "Huiiiiii!". Pitkälle on menty siitä, kun me jouduttiin pakottamaan hänet kävelemään kävelykärryllä, kun hän oli jo muutaman kuukauden kävellyt tukea vasten. Tiedettiin, että hän osaa, muttei vain uskaltanut itse kokeilla. Arkuuden takia jätettiin polkupyöräkin ostamatta kesäksi, mutta nyt tuntuu, että olisi oikea aika hankkia pyörä. Kyllähän sillä näin syksylläkin ajelee! 


Maailman hauskin lapsi


Noelin mahtava huumorintaju tulee koko ajan vain paremmin ja paremmin esille. Hän tunnistaa vitsit ja pelleilyt sekä hetket, jolloin "kuuluu" nauraa. Hän pelleilee ja hassuttelee oma-aloitteisesti. Ehkä näitkin Instagramista Noelin keksimän papparaistanssin, jolla hän päivittäin hauskuuttaa meitä. Hän myös keksii hauskoja pelleilyleikkejä: eräänä iltana, kun pimeän keittiön ovi oli auki, hän meni ovensuulle ja leikki isoin elkein säikähtäneensä/pelkäävänsä pimeää ja räkätti sen jälkeen hauskalle vitsilleen. Tätä samaa leikkiä toistettiin varmaan parikymmentä kertaa!

Kenellekään meidän lähipiirissä ei ole jäänyt epäselväksi Noelin hyväntuulisuus, huumorintajuisuus ja hassutteleva luonne. Jokainen päivä on oikeasti tosi hauska ja rento tämän aurinkoisen poikamme kanssa! 


Ei-"leikki"


Ehkä hieman odotettavissakin ollut, se kuuluisa jokaisen taaperon vanhemman kiroama, uhma näyttää tekevän tuloaan entistä vahvempana. Tällä viikolla meillä on alkanut "hauska" EI!-leikki. Nimikin sen jo kertoo: kaikki on "EI!". Jos äiti tai isi laittaa auton väärään paikkaan, Noel huutaa eitä, polkee jalkaa ja itkee. Tuollaisia samanlaisia mitättömiä tilanteita on monia. Varmaan tunnistatkin, mistä puhun, jos taaperon ajatuksenkulku on yhtään tuttua! :D

Oon miettinyt, että johtuuko tämä käytös siitä, että Noelia harmittaa, ettei aina ymmärretä häntä, koska hän ei vielä puhu kuin yksittäisiä sanoja silloin tällöin. Täytyy varmaan kuitenkin myöntää, että kyllä se uhmaa taitaa olla. Mitään kovin pahaa ei vielä kuitenkaan ole ilmassa, vaan tällainen draamaileva käytös tuntuu liittyvän pääosin väsymykseen.

Mä toivon, että uhmakkuus menee yhtä helposti ja nopeasti ohi kuin kaikki muutkin vaiheet! Ollaan oltu siinä todella onnekkaita... Toukokuussa kirjoitin postauksen uhmasta ja siitä selviämisestä. Sen jälkeen uhmakkuus rauhoittui, kunnes nyt taas tällä viikolla se on nostanut päätään. Ehkä siis toivoa on, että selvittäisiin helpolla, jos nytkin oli useampi kuukausi rauhallista kautta käynnissä? :D


Parasta just nyt


Autot on aivan ykkösjuttu. Noel leikkii niillä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Niitä bongaillaan ikkunasta sekä osoitellaan innostuneesti ulkona. 

Toisten lasten puuhien seuraaminen ja heidän kanssaan leikkiminen on kesän aikana tullut uutena kivana juttuna. On ollut ihana seurata, miten Noel on alkanut pikkuhiljaa leikkimään toisten lasten kanssa. 

Halit, pusut ja paijaukset ovat iso osa meidän päiviämme. Noel on tosi hellä luonteeltaan, ja tuleekin usean kerran päivässä oma-aloitteisesti hellittelemään meitä.

Laulut ja laululeikit raikaavat meillä monta kertaa päivässä! Ihhahhaa:ta pitää laulaa, kun Noel ratsastaa yksisarvisella tai iskän selässä. Leipuri Hiiva on yksi meidän suosikeista. Pikkumies leikkii siinä innokkaasti mukana. 

Meillä on iltatanssit lähes joka ilta. Noel osoittaa LP-soitinta vaativasti, jolloin Nikke menee valitsemaan kaksi LP-levyä hyllystä ja Noel asettuu mahalleen matolle valmiina valitsemaan kumpi niistä laitetaan soimaan. Kun päätös on tehty ja levy laitettu pyörimään, alkaa villi ja innokas tanssiminen! Jos äiti tai isi erehtyy istahtamaan alas, meidän pikkupomo osoittaa vaativasti kulmat kurtussa ja vaatii takaisin tanssilattialle. Onneksi, mä saan välillä armoa, jolloin riittää pelkkä pään heiluttaminen sohvalla. :D

Meidän sokerihiiri bongaa heti mahdolliset herkut. Häneltä on ihan turha yrittää syödä salassa yhtään mitään!

Piirtäminen on ihan parasta! Noel vähintään pari kertaa päivässä osoittaa lipaston laatikkoa, jossa tietää olevan hänen piirustuspaperinsa ja kynänsä ja sanoo "Piiää!". Meillä on monta hienoa taideteosta jo tallessa! 


Toivon, että rivien välistä välittyy se, miten ylpeä olen Noelista. Hän on niin älytön tsemppari, ilopilleri, hellä ja empaattinen ja siis kaikinpuolin mahtava tyyppi! Hänen perusluonteensa on yksinkertaisesti vaan niin mahtava. Mun elämäni suurin ilo ja onni on olla hänen äitinsä. Hänestä tulee maailman paras isoveli! 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Viewing all 131 articles
Browse latest View live